Yhdistyksemme

MenoMartat on turkulainen vuonna 2010 perustettu yhdistys. Yhdistyksessämme on tällä hetkellä 148 jäsentä. Mikä mukavaa, niin jäsenmäärämme on koko ajan kasvu-uralla 😊

Yhdistyksemme toiminta on aktiivista ja monipuolista. Olemme kaikelle uteliaita, joten järjestämme monenlaisia tapahtumia ympäri vuoden. Meillä on ruokakursseja, moninaisia tutustumisretkiä niin luontoon, yritystoimintaan kuin aktiviteetteihinkin. Järjestämme myös erilaisia käsityö- ja askartelukursseja. Erityisen suosittuja ovat olleet erilaiset tasting-tilaisuudet - niin ruoan kuin viinien osalta. Käymme myös konserteissa, unohtamatta myöskään muotiin, kauneudenhoitoon ja hyvinvointiin sekä liikuntaan liittyviä tapahtumia ja tilaisuuksia. 

Lisäksi kysymme vuosittain jäseniltä ehdotuksia toimintamme kehittämiseksi, ja kuuntelemme ehdotuksia herkällä korvalla. 

Alla olevassa kuvassa hallituksemme jäsenet kaudelle 2025-2026:
Eija Tammi, puheenjohtaja
Mila Hartikainen, sihteeri
Mia Juhannusvuori, hyväntekeväisyysvastaava
Riikka Mäentaka, viihde- ja kulttuurivastaava
Terhi Suominen, viestintävastaava
Sonja Tikka, rahastonhoitaja ja käsityövastaava
Anu Turunen, jäsenrekisterivastaava
Heli Vihervuori, varapuheenjohtaja
 

Kuvassa MenoMartat ry:n hallitus kaudella 2025-2026.
MenoMarttojen hallituksesta kaudella 2025-2026 päivitetty valokuva, jossa mukana myös uusin jäsenemme Mila. Vasemmalta viihdevastaava Riikka Mäentaka, viestintävastaava Terhi Suominen, talous- ja käsityövastaava Sonja Tikka, varapj. Heli Vihervuori, pj. Eija Tammi, jäsenvastaava Anu Turunen, hyväntekeväisyysvastaava Mia Juhannusvuori ja sihteeri Mila Hartikainen.